Sivut

sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

132♥ Päin aitoja...

Moikka!
Mulla oli viime maanantaina (28.3.) kouluvalmennus. Kentät ovat vihdoin taas sulat ja hyvässä kunnossa, joten valmennus pidettiin ihan Hannulassa. Äiti tui katsomaan valmennusta joten päätin käyttää tilaisuuden hyödyksi ja tyrkätä kameran hänelle.




Ressu oli hyvä ja huono. Alussa meillä oli tosi isoja ongelmia kun molemmat olimme ihan hukassa. Ressu vaan jäkitti pään ylös, selän alas ja laahusti kuin mikäkin lahna. Itse en osannut korjata tilannetta ja rupesin sähläämään kaikkea samaan aikaan. Onneksi olimme valmentajan valvovan silmän alla ja tilanne saatiin edes jotenkin hallintaan.






Ressu on ollut jo pidemmän aikaa tosi haastava ratsastaa varsinkin oikeaan kierrokseen. Vasemmalta se on aina hetkellisesti täysin kuuro kaikille avuille ja saattaa juosta vaan päin aitoja. Itse olen vielä kuitenkin niin osaamaton etten osaa korjata sen vinoutta. Joten hankalissa tilanteissa, varsinkin kun menen yksin iskee epätoivo ja turhautuminen kun en vain tiedä mitä mun täytyisi tehdä. Olen kokeillut myös kuunnella musiikkia aina välillä sillä musiikki rauhoittaa omia hermojani, jolloin touhu ei mene hakkaamiseksi, sillä sitä kaikista vähiten haluan. Välillä kuulen kuitenkin negatiivista kommenttia musiikin kuuntelusta ratsastaessa. Mitä mieltä te siitä olette? ja miksi?







Laukkatyöskentely jäi valmennuksessa hieman vähäisemmälle juuri tuon vinouden takia kun yritettiin saada ponia ravissa läpi. Kuitenkin mitä kauemmin jynssättiin ympyröitä sitä vaikeammaksi ratsastaminen tuli ja sitä "kuurommaksi" poni tuli varsinkin vasemmalle pohkeelle.





Oma motivaatio alkaa pikkuhiljaa hiipua, ainakin Ressun suhteen. Kuvitelkaa tilanne, että allanne on jääräpäinen poni joka ei liiku eteenpäin ja punkee vaan koko ajan vasemmalle. Et tiedä millä korjata tilanne joten yrität pitää tuntuman mutta varot kuitenkin jäämästä roikkumaan vasempaan ohjaan. Kuitenkaan mikään ei tuota tulosta ja poni juoksee pää pitkänä päin aitoja... Tämä on siis tiivistettynä mun ja ressun ratsastus viimeiseltä kahdelta viikolta. Alkaa moti mennä...




Meillä on vähän suunnitelmaa Ressun suhteen ajatellen jatkoa, mutta en niitä viitsi vielä tänne jakaa kun mikään ei ole vielä täysin varmaa. Katsotaan nyt mihin tää johtaa.


♥:Jenna